Eskolan kyläyhdistys

Eskolan kyläyhdistys perustettiin vuonna 1981. Kyläyhdistys toimii kylän viihtyisyyden ja palvelujen edistämiseksi. Se välittää kyläläisten toiveita eri päättäjille. Eskolassa kyläyhdistyksen merkittävä tehtävä on kehittää kylää kylän historiaan perustuen ja tällä hetkellä esillä on Eskolan metsäradan perinteen vaaliminen. Viimeisin osoitus tästä on Metsäradan perinnekeskuksen valmistuminen. Edellisenä vuonna kylälle valmistui myös oma katettu kesäteatteri. Kylä jatkaa Maauimalan alueen kehittämistä ja palveluidensa monipuolistamista. Eskolan kylä on saanut tunnustusta monipuolisesta kehitystyöstä sillä kylä valittu vuoden keskipohjalaiseksi kyläksi vuosina 1991 ja 2001. Vuonna 2001 Eskolan valittiin valtakunnalliseksi Vuoden kyläksi.

Yhteystiedot

Puheenjohtaja

Maija Mäntykorpi puh 050-5233031

   Eskola sijaitsee Kokkola - Kajaani -valtatien varressa noin kymmenen kilometrin päässä Kannuksen keskustasta. Eskola on harjumaisemien ja hietapohjaisten mäntykankaiden kylä.

Kylällä on ala-aste, päiväkoti jossa on 12 hoitopaikkaa ja kaksi kyläkauppaa, joista toisessa on asiamiesposti. Toinen kauppa tarjoaa myymäläautopalveluja. Kylältä löytyy myös kahvila veikkauspisteineen sekä parturi/kampaamo -palveluja . Koululla toimii sivukirjasto, koululaisten iltapäiväkerho, ja myös erillinen nuorten kerhotila löytyy koululta.

Eskolassa on noin 150 teollista työpaikkaa. Kylän suurin yritys on ikkunoita ja ovia valmistava Eskopuu Oy. Muita yrityksiä ovat Kolppasen sementtivalimo, Finforest ja Priotec.

Eskolan harrastusmahdollisuudet ovat poikkeuksellisen monipuoliset. Eskolassa on kesäteatteri katettuine katsomoineen, teatteriesitykset ovat suosittuja Kylällä toimii myös Kannuksen Lentokerhon ylläpitämä pienlentokenttä. Leppilampi tarjoaa hyvät kalastusmahdollisuudet. Neljän lammen luontopolku puolestaan antaa hyvän kuvan keskipohjalaisesta luonnosta. Urheilukenttä, jääkiekkokaukalo/tenniskenttä, valaistu latu/kuntorata, kylän kirkasvetiset uimapaikat ja koulun liikuntatilat tarjoavat hyvät mahdollisuudet liikunnan harjoittamiseen. Eskolan kylätalo on lukuisten harrastusryhmien kokoontumispaikka.

Yhteystiedot
Eskolan kyläyhdistys

Www-sivu

www.kotinet.com/eskolan.kyla

Kotikunta

Kannus

Toimiala

Muiden järjestöjen toiminta